Hiihtokauden päätöstiedote

Poikkeuksellinen hiihtokausi 2020

Hiihtokausi oli etelän osalta surkea sekä erittäin poikkeuksellinen. Katkonainen kausi käynnistyi myöhään ja päättyi yllättäen. Kun viimeisempienkin latujen kunnossapito on lopetettu ja hiihtokiertueet pohjoisessa jäävät tänä vuonna väliin on aika päättää hiihtokausi 2020.

Tällä kertaa emme pääse kokoontumaan kauden päätöstilaisuuteen yhdessä, joten teimme lyhyen kauden yhteenvedon. Kiitos kaikille mukana olleille. Teiltä pyydämme palautetta lasten, nuorten, vanhempien ja seuratoimijoiden näkökulmasta Palautekyselyjen muodossa. Oheisen linkin takana on myös vapaan palautteen lomake. Vastaathan kyselyyn, joiden pohjalta suunnittellaan uutta kautta, kun aika koittaa.

Perinteisesti olemme palkinneet päätöstilaisuudessa ansioituneet hiihtäjät ja seuratoimijat. Tällä kertaa ansioituneet ilmoitetaan näin tiedotusluonteisesti ja palkittavia muistetaan myöhemmin päätös- ja avajaistilaisuudessa.

Kauden 2020 ansioituneet:

Kultainen suksi kiertopalkinto: Laura Kankkunen

Paras nuori hiihtäjä: Mikael Koivisto

HS-hiihtäjä: Frans Pylkkänen

Vuoden juniori: Elisabeth Tofts

Tulevaisuuden lupaus: Antti Kirves

Vuoden valmentaja kiertopalkinto: Saara Haikola

Vuoden toimitsija: Jari Daavitsainen

Onnittelut ansioituneille!

Rullasuksien yhteistilaus:

Kevätkausi koitti tänä vuonna varhain ja rullahiihtämään pääsee aikaisin, joten nyt on mahdollisuus tilata yhteistilauksena VK-Ski Shopin kautta rullasuksia tarvikkeineen. Tilaukset 30.5 mennessä (ks linkin sivun alalaita).

Ensi talveksi suksia hankkiville tiedoksi, että viime syksyn tapaan järjestämme syyskuun loppupuolella tehdaskäynnin Peltosen suksitehtaalle, josta onnistuu myös suksien ostaminen omien tarpeiden mukaan. Jos haluat hankkia pitopohja- tai transparent (vesikelin erikoissuksi) sukset, niin niiden hankkimista juuri hiihtäjän tarpeet huomioiden suositellaan ennakkotilauksia. Lisätietoja saat VK-Ski Shopin kautta.

Harjoituskauden avaus:

Uuden kauden avaus ja yhdessä harjoittelu ei ole nyt ajankohtaista. Pidetään huoli itsestämme ja läheisistä. Päivitämme myöhemmin kevään edetessä ohjeita omatoimiseen harjoitteluun seuran verkkosivuille.

 

Laura Kankkunen palkittiin parhaana hiihtäjänä kaudella 2020. Kultainen suksi kiertopalkinto luovutetaan Lauralle myöhemmin.