Soutukausi 2013

KeUn soutukausi 2013 oli menestyksekäs

Puuveneliigassa KeU yllätti muut joukkueet ottamalla hopeasijan 436 pisteellä. Korkein sijakaan ei ollut kaukana, mutta Kouvola onnistui jättämään KeUn taakseen tasaisilla suorituksillaan. KeUn vahvuus kaudella 2013 oli ehdottomasti laaja harrastajapohja. Erityisesti nuoret toivat KeUlle paljon pisteitä ja menestystä. KeUlta oli kaikissa SM-kisoissa mukana nuorten joukkue, mihin muut seurat eivät päässeet.

Myös kaikki muut joukkueet tekivät parhaansa ja keräsivät kauden aikana hyvin pisteitä. Hyvä kalusto ja yhdessä tekemisen meininkin siivitti KeUn vauhtiin.