Itsenäisyyspäiväviikonloppu päättää sisäsoutukauden 2020 ja avaa kauden 2021

Vuoden 2020 poikkeuksellinen sisäsoutukausi saadaan päätökseen itsenäisyyspäiväviikonloppuna, kun vuorossa on maratonmatkojen SM-kisa. Perinteisestihän Keravan Urheilijat ovat järjestäneet Ergomaran sisäsoutukauden päättävänä kilpailuna huhtikuussa. Tänä vuonna se peruttiin koronatilanteen vuoksi, joten seuroille tuli mahdollisuus hakea kisan järjestämistä syksyllä.  Kouvolan soutajat ottivatkin haasteen vastaan, mutta valitettavasti korona sotki myös tällä kertaa suunnitelmia ja kisa on järjestettävä virtuaalisena. Kilpailuun ilmoittautuneet voivat soutaa tahoillaan ja tuloksien oikeellisuudesta vastaa kisapaikalle nimetty valvoja. Haastetta kisasoutajien motivaatioon tuo se, että tällä kertaa kilpakumppanien edesottamuksista ei ole kisan edetessä tietoa, joten paras taktiikka on soutaa täysillä voitosta. Kaikkien ergomaralle ilmoittautuneiden nimet löytyvät täältä.

Keravan Urheilijoilta maratonin tai puolimaratonin soutaa 16 soutajaa, joka on on hyvä määrä huomioiden se, että samana viikonloppuna kisataan myös Britannian avoin sisäsoutumestaruuskilpailu BRIC. BRICissä matkana on 2000 metriä sekä 500 metriä. Bonuksena on mahdollisuus voittaa Euroopanmestaruus 2021 sekä saada soutupaikka helmikuussa soudettaviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Näihin karkeloihin keulta osallistuu 10 soutajaa. Kaikkiaan kisoissa soutaa 16 suomalaista, joista suuri osa soutaa molemmat matkat.

BRICin tapahtumia voi seurata livenä osoitteessa: https://regatta.time-team.nl/bric/2020/

Tästä linkistä löydät matkoille ilmoittautuneet keulaiset.

Mikäli itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksilta et pysty liimautumaan ruudun ääreen koko viikonlopuksi, tärppeinä mainittakoon ergomaratonin osalta Jouko Tyrkäs, joka lähtee hätyyttelemään maratonille M70L -sarjan Suomen ennätystä. Joukolla on tällä hetkellä hallussaan 11 eri ME-tulosta slidella soudettuna. Maratonille Jouko lähtee staattisella, jolla onnistuminen on hieman arvoitus pitkään vaivanneesta selän ylirasitustilasta johtuen. Viime viikon harjoituksissa slideilla soutu kuitenkin kulki ja mies paransi nimissään olevia 30 minuutin ja 60 minuutin ennätystuloksia roimasti, joten viimeistelyharjoitukset ovat ainakin olleet onnistuneet. Kisanalusviikko sujuukin sitten leppoisammin juoksentelun, jumpan ja hiihtelyn merkeissä.

Sonjan ja Joukon viimeistelyharjoitukset onnistuivat oikein hyvin.

BRICissä katseet kohdistuvat Naisten avoimen sarjan 500 metrille, jossa Sonja Peltola lähtee tavoittelemaan kisan voittoa ja paikkaa vuoden 2021 MM-kisoihin. Vaikka päätös osallistua tuli aika yllättäen, lähtee Sonja kisoihin hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä. Alla on onnistuneita testivetoja, mm. viime viikolta 500 metrin ME slideilla, joiden avulla on saatu itseluottamukseen hyvää boostausta kisaa varten. Kisassa Sonjan tavoitteena on urheilusta nauttien ylittää itsensä ja tehdä parhaansa päivän kunnon mukaan. Kisaviikko sujuu herkistävän treenin, kehonhuollon ja henkisen valmistautumisen merkeissä.

Toivotamme kaikille kisaajille tsemppiä ja onnistumisen iloa!