Keravan Urheilijoille 2 kultaa ja 2 pronssia Sulkavan souduista

Viikonloppuna soudettuihin Sulkavan soutuihin osallistui jälleen useita Keravan Urheilijoita edustavia venekuntia. Tänä vuonna keravalaisveneiden määrä oli edellisvuotta hieman harvalukuisempi, mutta menestystä ja onnistuneita suorituksia saatiin mukavasti. Kirkkaimmat mitalit saavutettiin M50-sarjan yksinsoudussa ja M40-sarjan parisoudussa, pronssia saavutettiin yleisessä sekä 60-vuotiaiden sekaparisoudussa.

Perjantaina lähtöviivalle asettui Keravan Urheilijoiden Kovakunto-joukkue, mutta ei tällä kertaa osallistunut SM-sarjaan. Joukkueessa koettiin jännittäviä hetkiä vain hetki ennen kisapäivää, kun yksi miehistön jäsenistä sairastui. Soittokierroksen jälkeen saatiin kuitenkin kelpo varamies remmiin ja matkaan päästiin täydellä miehistöllä. Perjantain iltasoudussa keli oli hyvä ja loppumatkan voimia koetteleva Lepistönselkäkin oli varsin maltillinen. Kovakunto souti saaren ympäri alle viidessä tunnissa, aikaan 4:56.23, sijoittuen 111 veneen joukossa sijalle 43. Kovakunto-joukkueessa soutivat: Piia Auranen, Teemu Ikävalko, Timo-Jaakko Joensuu, Petri Juuti, Petri Kesäläinen, Jukka Lehtonen, Tom Leppänen, Pirjo Maula, Mikko Partti, Tapio Passinen, Jukka Petersohn, Jukka Piirainen, Kyösti Ryhänen, Timo Wallenius ja Tarita Vähä-Vahe. Ensi vuotta varten on jo moni käsi noussut ylös osallistumishalukkuuden merkiksi. Tästä onkin hyvä lähteä rakentamaan joukkuetta ja aloittaa yhteinen harjoittelu jo talvella ergoilla.

Lauantain päälähdössä kilpailtiin pienveneiden pitkien matkojen Suomen mestaruuksista. Sääennusteet lauantaille vaihtelivat koko viikon ajan ja kisapäivän sää olikin melko kova. Vanhoja reittiennätyksiä ei näillä keleillä uhkailtu ja niinpä tämän vuoden ainoa, joskin epävirallinen, reittiennätys oli Keravan Urheilijoiden Kristina Björknäsin ja Pentti Soinin Coastalveneellä soutama 5:51.34. Aivan ongelmitta matkanteko ei sujunut. Matkan ensimmäisellä puolikkaalla parivaljakko koki pienen välinerikon ja edessä olisi ollut keskeytys ilman seurakaverin apua ja veneestä löytyneitä apuvälineitä. Jouko Tyrkäs kaivoi varusteistaan höyrysulkuteippiä, jolla rikkoontunut airo saatiin taas soutukelpoiseksi.

M50-sarjan yksinsoudussa KeU:n Juha-Matti Valkama otti odotetusti kultamitalin ajalla 5:41.34. Valkama souti pitkään päivän nopeimpien miesten tuntumassa, mutta loppumatkasta hän joutui kuitenkin hieman antamaan periksi nuoremmilleen soutaen maaliin kuudenneksi nopeimpana yksinsoutajana. Samassa sarjassa Keravan Urheilijoiden Pertti Syrjälä kiersi Partalansaarta ensimmäistä kertaa yksin. Kokenut kestävyysurheilija suhtautui tähänkin kuin mihin tahansa urheilusuoritukseen: paukusta lähdetään tietäen, että  muutaman tuhannen toiston jälkeen ollaan jo maalissa. Ajalla 6:13,02 Syrjälä sijoittui SM-sarjassa kuudenneksi. Samassa sarjassa Juha Karttunen oli yhdeksäs ajalla 6:17.43 ja SM-kilpailun ulkopuolella soutanut Raimo Kulju souti sarjan 11.ksi nopeimman ajan, 6:33.52. Yksinsoudun M40-sarjassa Juha Leivonen sijoittui SM-kisan seitsemännelle sijalle ajalla 6:31.53 ja M60-sarjan yksinsoudussa Jouko Tyrkäs oli SM-kisan kahdeksas ajalla 7:06.21.

Parisoudun M40-sarjassa Tuomas Niinisalo ja Jarmo Siljamäki olivat sarjan nopeimmat ajalla 5:25.55. Sekaparisoudun 60-vuotiaiden sarjassa Ritva Reponen ja Matti Reponen saavuttivat SM-pronssia ajalla 6:24.08. Maalissa ja etenkin palkintojenjaossa suorituksestaan silminnähden onnelliset Reposet kertoivat matkan sujuneen hyvin ja välineiden pelanneen musiikkipuolta lukuunottamatta. Musiikin puuttuminen ei kuitenkaan haitannut, kun muuten oli mukavaa.

Pronssille päätyivät myös yleisessä sekaparisarjassa soutaneet Kirsi Nyholm ja Juha Rantakaulio ajalla 6:40.56. M60-vuotiaiden SM-sarjassa Kai Lehtinen ja Matti Salo soutivat sijalle kahdeksan, ajalla 6:08.47.

Lauantain lyhyemmällä, 30 km:n matkalla Keravan Urheilijoiden sekaparijoukkue Pekka Lundsttröm ja Tuula Nykänen soutivat nopeimman pienveneajan. He soutivat soutustadionilta Hakovirralle ja takaisin ajassa 2:56.06.

Sulkavan suursoudut on Suomen suurin soututapahtuma, johon osallistuu venekuntia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Sulkavan Souduissa soudettava ns. päämatka on Partalansaaren kierto, jossa matkaa kertyy yksipäiväisissä sarjoissa 58 km, Hakovirralta Soutustadionille. Soutuviikonlopun aikana järjestetään myös kaksipäiväisiä retkisoutuja, joille matkaa kertyy 70 km. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui noin 3400 soutajaa.