Pirkanmaalaisessa pallomeressä seuraliigan voittoon

Pienveneiden pika- ja normaalimatkan Suomen mestaruuksista soudettiin elokuun lopulla Tampereen Kaukajärvellä. Soutustadionilla riitti ohjemaa molempina päivinä aamusta iltaan, sillä

Lauantain kultamitalistit

samanaikaisesti soudetiin myös olympiaveneiden SM-kisoja. Sää suosi kisaviikonloppua, joskin molempina päivinä tuuli hieman yltyi iltapäivää kohden. Lauantaina kilpailijoita ja katsojia helli lähes 20 asteen lämpötila ja aurinkoinen sää. Sunnuntaina lämpötila oli pidemmälle matkalle sopivasti maltillisempi ja pilvinen, ja vaikka päivä valkeni sateisena, puuvenekisaajat säästyivät rankemmilta sateilta.

Lauantaina oli siis vuorossa pikamatka, eli 1000 metrin pyrähdys, joka soudettiin puuvenesoutajalle ehkä hieman vieraammassa ympäristössä, olympiasouturadalla. Tästä oli toki saatu kokemusta jo muutama vuosi aiemmin, kun kisat edellisen kerran järjestettiin Kaukajärvellä. Kilpailussa lähti 6 venekuntaa kerrallaan ja tämä aiheuttikin hieman ylimääräistä säpinää veneiden vaihdossa, kun sarjoja oli myös yhdistetty lähtöihin. Keravan Urheilijoilta pikamatkalle osallistui 21 soutajaa ja 33 venekuntaa eri sarjoihin ja veneluokkiin. Lähes jokainen soutajista osallistui vähintään kahteen lähtöön, innokkaimmat soutivat lauantain aikana 5 lähtöä. Useat lähdöt ja 21 hengen soutajajoukko tiesi sitä, että kisaa edeltävinä päivinä oli tehty tarkkoja laskelmia, miten saamme veneet riittämään ja etenkin kuljetettua kisapaikalle. Päällikkö Haikonen tekikin tarkan excelin, jonka avulla kukin soutaja tiesi, millä soutaa, koska ja kuinka nopeasti pitää vaihtaa.

Lauantain hopea- ja pronssimitalistit

Kaikkiaan lauantain lähtöihin oli ilmoittautunut 160 venekuntaa, poisjääntien vuoksi lopulta 151 venekuntaa oli viivalla 36 eri lähdössä. Keravan Urheilijoiden mitalitili aukesikin jo kolmannessa lähdössä ja siitä eteenpäin mitalisijoja kertyikin tasaiseen tahtiin. Kuten tapana on ollut, sprintin kisa on varsin sähäkkä ja mitalitaistot käydään pienillä erotuksilla. Tiukin kultakamppailu käytiin M40 yksinsoudussa, jossa kirkkaimpien mitalien saajat ratkaistiin 0,09 sekunnin erolla Hämeenlinnan Ladun Ossi Hämäläisen viedessä kultaa ja Virtain Urheilijoiden Marko Leppämäen sijoittuessa hopealle. Keravalaisittain tiukimmat, alle sekunnin erolla olevat mitalitaistot käytiin M50 vuorosoudussa, jossa Jukka Haikonen ja Jarmo Siljamäki ottivat 0,35 sekunnin erolla voitton sekä N40 parisoudussa Pirjo Maula ja Piia Auranen puristivat pronssille 0,31 sekunnin turvin. Lauantain mitalisaldo oli kaikkiaan 7 kultaa, 1 hopea ja 6 pronssia. Ahkerimmin urakoivat Tarita Vähä-Vahe, joka päivän viidestä lähdöstä saalisti neljä mitalia (1 kulta, 3 pronssia), Jukka Haikonen (5 lähtöä, 1 kulta, 2 pronssia), Juha-Matti Valkama (3 lähtöä, 2 kultaa), Ritva Reponen (2 lähtöä, 2 kultamitalia) sekä Eeva-Riikka Tonteri (2 lähtöä, kulta ja pronssi) ja Jouko Tyrkäs (2 lähtöä, kulta ja pronssi). Tiiviin kisa-aikataulun ansiosta päivän urakka puuvenesoutajilta oli ohi jo hieman yli klo 15, joten soutajille jäi hyvää aikaa toipua ja valmistautua sunnuntain urakkaan.

Sunnuntai valkeni sateisena, mutta sade onneksi taukosi ennen lähtöjä. Aurinko ei päivän aikana juurikaan pilkistänyt. Viileämpi, pilvinen n. 15 asteen lämpötila taisi kuitenkin olla useimpien mielestä miellyttävä soutukeli, koska matka kuitenkin oli 10 km ja nuorille 5 km.

Vaikka reitti oli sama kuin muutama vuosi aiemmin, ei tälläkään kertaa vältytty “sakkokierroksilta” ja ylimääräisiltä koukkauksilta poijujen kierrossa.

Sunnuntain kultamitalistit

Olympiasouturadan merkinnät ja rakenteet toivat oman haasteensa eikä pelkistetty reittikartta täysin palvellut reitin hahmottamisessa. Vaikka osa kääntöpoijuista oli erittäin selkeästi nähtävissä peileistä, muutama poiju kuitenkin aiheutti hämmennystä. Jälkipeleissä reitti saikin nopeasti nimen “pallomeri” soutajien ruotiessa suorituksiaan. Lauantaina koko päivän kuvanneelle dronelle olisikin olllut oiva paikka radan keskivaiheessa, jossa useat veneet tekivät ylimääräisiä kunniakierroksia oikeita poijuja etsiessään. Huoltoveneet olivat onneksi valppaina ja jos näytti siltä, että soutajat eksyvät liiaksi reitiltä, he viittilöivät oikeaan suuntaan. Osalle kilpailijoista varmasti jäi poijujen kierto hampaankoloon mitalin värin muuttuessa tai karatessa kokonaan käsistä. Toivottavasti ensi vuoden kilpailujärjestäjä laittaa kilpailijoiden epävirallisetkin palautteet korvantaakse ja reittimerkinnät ovat taas entistä selkeämmät. Keravalaisittain huonoa onnea oli myös kaluston kestävyydessä, kun miesten parisoudun yleisessä sarjassa soutaneilta Pekka Lensulta ja Pentti Soinilta katkesi airo heti alkumatkasta. Kolmella airolla ei näin kovatasoisessa kisassa pärjätä, joten kilpailu jäi kesken ja miehet nilkuttivat rantaan muita kannustaen.

Sunnuntain kisassa keulaisilla oli 15 venekuntaa ja päivän päätteeksi palkintopallilla nähtiin musta-keltaiset värit kaikkiaan 11 kertaa. Päivän mitalihaukka oli Haikosen perhe, isä-Jukka souti kaksi hopeaa (M50 ja SP50) ja tytär-Salla kultaa (N18). Myös Tarita Vähä-Vahe nappasi mitalit molemmista päivän lähdöistään (N50 pronssia, SP50 hopeaa). Päivän muut mitalistit olivat kultamitalin arvoisesti soutaneet Juha-Matti Valkama (M50), Eeva-Riikka Tonteri ja Katri Kynkäänniemi (NPYL) sekä Ritva Reponen ja Matti Reponen (SP60), hopealle soutaneet Elisa Aunola ja Seppo Rellman (SP40) sekä pronssille yltäneet Petri Juuti ja Tapio Passinen (VMYL) sekä Piia Auranen ja Pirjo Maula (NP40).

Keravan Urheilijat lähti kisaviikonloppuun seuraliigan jaetulta piikkipaikalta ja ennakkoon arvelin voittokamppailun olevan kahden kauppa. Poisjäännit kuitenkin sekoittivat pakkaa hieman ja Takon soutajat kiilasivat KeUn kanssa voitosta taistelevaksi arvelemani Virtain Urheilijoiden ohi toiseksi.

Sunnuntain hopea- ja pronssimitalistit

KeU otti siis seuraliigan ykköspaikan ensimmäistä kertaa. Onnittelut kaikille soutajille hienosta saavutuksesta!

Liekö ollut syynä hieman tyngäksi jäänyt kisakausi, mutta tunnelma molemmissa Tampereella järjestetyissä kisoissa oli tänä vuonna vailla vertaansa. Kuten Pirkassa myös Kaukajärvellä yleisilme oli iloinen. Reipasta huulenheittoa ja iloista naurua oli kuultavissa koko viikonlopun ajan. Takon Soutajat onnistuivat kisajärjestäjänä erinomaisesti. Oli myös ilahduttavaa huomata, että puuvene- ja olympiasoutajat mahtuvat samalle järvelle samanaikaisesti.

Kisakausi jatkuu vielä kirkkoveneiden SMARK Challengella 4.9. “tosissaan muttei vakavissaan” (SMARK on selkeästi käynyt KeUn mottovarastolla lainassa ;-)) sekä Coastal-veneiden lyhyen matkan SM-kisalla 19.9.

Lauantain tuloksia, tulokset kokonaisuudessaan tässä linkissä.

Yksinsoutu

MYL: 1) Pekka Mäkelä Takon Soutajat 4:18.97, 2) Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 4:22.44, 3) Joni Närhi Kouvolan Soutajat 4:23.59, 5) Juha-Matti Valkama Keravan Urheilijat 4:27.33, 7) Pekka Lensu Keravan Urheilijat 4:33.20

M50: 1) Juha-Matti Valkama Keravan Urheilijat 4:26.99, 2) Mika Sistonen Kouvolan Soutajat 4:35.29, 3) Harri Miettinen Joutsenon Kullervo 4:40.90, 6) Jukka Haikonen Keravan Urheilijat 4:44.62, 9) Jarmo Siljamäki Keravan Urheilijat 4:50.78, 12) Tero Mononen Keravan Urheilijat 5:03.11, 14) Juha Karttunen Keravan Urheilijat 5:11.91

M60: 1) Ari Kankkunen SU-41 4:52.48, 2) Jari Sorsa Kouvolan Soutajat 4:54.96, 3) Arto Muhonen SU-41 4:58.96, 6) Matti Reponen Keravan Urheilijat 5:18.62

M70: 1) Risto Holtinkoski Oulun Kilpa-Veljet 5:15.14, 2) Seppo Laaksonen Virtain Urheilijat 5:22.69, 3) Jouko Tyrkäs Keravan Urheilijat 5:27.00

NYL: 1) Tanja Jantunen Takon Soutajat 4:51.42, 2) Noora Huhtala SMARK 4:51.80, 3) Suvi Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 4:53.50, 5) Venla Männistö Keravan Urheilijat 5:53.37

N40: 1) Pirjo Mäki-Karvia Ikaalisten Soutajat 5:04.89, 2) Ulla Yrjölä Kouvolan Soutajat 5:08.40, 3) Kirsi Korpijärvi Kouvolan Soutajat 5:19.11, 6) Piia Auranen Keravan Urheilijat 5:34.98

N50: 1) Marika Laaksonen SMARK 4:48.62, 2) Maija Sallinen SU-41 5:08.05, 3) Tarita Vähä-Vahe Keravan Urheilijat 5:12.69, 6) Anja Vehman Keravan Urheilijat 5:18.87

N60: 1) Ritva Reponen Keravan Urheilijat 5:39.40 2) Leila Mainiemi Forssan Salama 5:40.60, 3) Mervi Varheenmaa Nokian Veneilijät 6:07.69

N18) 1) Ilona Mäkelä Takon Soutajat 5:16.64, 2) Salla Haikonen Keravan Urheilijat 5:49.02 3) Ella Filppula Virtain Urheilijat 5:46.30

Vuorosoutu:

VMYL: 1) Risto Holtinkoski – Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 4:49.64, 2) Esa Kilpeläinen – Antti Kilpeläinen Kouvolan Soutajat 4:54.26, 3) Otto Viholainen – Henry Viholainen Forssan Salama 5:03.77 4) Petri Juuti – Tapio Passinen Keravan Urheilijat 5:58.45

VM50: 1) Jukka Haikonen – Jarmo Siljamäki Keravan Urheilijat 4:57.72, 2) Ari Ilola – Jouko Peipinen Forssan Salama 4:58.07, 3) Pasi Herranen – Jouko Kinnunen Savonlinnan Soutu 5:09.28

VNYL: 1) Tarita Vähä-Vahe – Anja Vehman Keravan Urheilijat 5:49.84

VS50: 1) Tytti Pelkonen – Ari Ilola Forssan Salama 5:11.26, 2) Markku Sojakka – Kirsi Hiljanen Kouvolan Soutajat 5:13.64. 3) Tarita Vähä-Vahe – Jukka Haikonen Keravan Urheilijat 5:30.51

Parisoutu:

MPYL: 1) Toni Pyykkö – Jussi Naskali Takon soutajat 4:04.65, 2) Pekka Mäkelä – Perttu Kivimäki Takon Soutajat 4:07.42 3) Janne Rossi – Marko Leppämäki Virtain Urheilijat 4:08.86, 5) Pentti Soini – Pekka Lensu Keravan Urheilijat 4:12.30

MP50: 1) Mika Sistonen – Janne Kukkonen Kouvolan Soutajat 4:15.84, 2) Jouko Vaali – Antti Pöyhönen Virtain Urheilijat 4:17.39, 3) Ari Orava – Harri Ala-Lahti Virtain Urheilijat 4:18.77, 5) Jukka Haikonen – Juha Karttunen Keravan Urheilijat 4:33.01, 7) Petri Juuti – Tapio Passinen 4:47.26

NPYL: 1) Noora Huhtala – Marika Laaksonen SMARK 4:37.62, 2) Tanja Jantunen – Marketta Lamberg Takon Soutajat 4:44.55, 3) Katri Kynkäänniemi – Eeva-Riikka Tonteri Keravan Urheilijat 4:53.14, 4) Tarita Vähä-Vahe – Salla Haikonen Keravan Urheilijat 5:10.27

NP40: 1) Pirjo Mäki-Karvia – Päivi Haapaniemi-Kokko Ikaalisten Soutajat 4:43.18, 2) Maria Viitahalme – Marika Kallio Ikaalisten Soutajat 5:01.47, 3) Pirjo Maula – Piia Auranen Keravan Urheilijat 5:03.10

SPYL: 1) Eeva-Riikka Tonteri – Juha-Matti Valkama Keravan Urheilijat 4:14.18, Suvi Karjaluoto – Heikki Karjaluoto Oulun Kilpa-Veljet 1:15.46, 3) Tanja Jantunen – Perttu Kivimäki Takon Soutajat 4:18.16 7) Katri Kynkäänniemi – Jarmo Siljamäki Keravan Urheilijat 4:38.69, 8) Venla Männistö – Pentti Soini Keravan Urheilijat 4:44.02, 9) Pirjo Maula – Juha Karttunen Keravan Urheilijat 4:47.20 10) Piia Auranen – Tero Mononen Keravan Urheilijat 4:57.84

SP50: 1) Anu Takala – Mika Sistonen Kouvolan Soutajat 4:28.59, 2) Maija Sallinen – Arto Muhonen SU-41 4:35.44 3) Tarita Vähä-Vahe – Jukka Haikonen Keravan Urheilijat 4:37.17

SP60: 1) Ritva Reponen – Matti Reponen Keravan Urheilijat 4:59.72, 2) Liisa Tunnela – Jouko Immonen Forssan Salama 5:13.92, 3) Seija Havanka – Pentti Havanka Virtain Urheilijat 5:25.16

SP70: 1) Meeri Vaakanainen – Jouko Tyrkäs Keravan Urheilijat 5:09.85

 

Sunnuntain tuloksia, tulokset kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Yksinsoutu:

MYL: 1) Pekka Mäkelä Takon Soutajat 45:36, 2) Joni Närhi Kouvolan Soutajat 46:05, 3) Pekka Lensu Keravan Urheilijat 47:46

M50: 1) Juha-Matti Valkama Keravan Urheilijat 46:19, 2) Jukka Haikonen Keravan Urheilijat 49:42, 3) Harri Miettinen Joutsenon Kullervo 49:58, 9) Juha Karttunen Keravan Urheilijat 53:26

M70: 1) Mauno Myllymäi Nokian Veneilijät 54:02, 2) Risto Holtinkoski Oulun Kilpa-Veljet 54:10, 3) Jouko Sällinen Virtain Urheilijat 55:43, 4) Jouko Tyrkäs Keravan Urheilijat 58:06

N50: 1) Marika Laaksonen SMARK 52:15, 2) Tytti Pelkonen 55:41, 3) Tarita Vähä-Vahe 56:46, 5) Anja Vehman Keravan Urheilijat 58:38

N18: 1) Salla Haikonen Keravan Urheilijat 31:12, 2) Ella Filppula Virtain Urheilijat 34:05

Vuorosoutu:

VMYL: 1) Jouni Ponnikas – Pauli Turtinen Oulun Kilpa-Veljet 50:39, 2) Otto Viholainen – Henry Viholainen Forssan Salama 53:16, 3) Petri Juuti – Tapio Passinen Keravan Urheilijat 59:19

Parisoutu:

MPYL: 1) Jouko Vaali – Antti Pöyhönen Virtain Urheilijat 44:17, 2) Janne Rossi – Marko Leppämäki Virtain Urheiljat 44:22, 3) Jussi Naskali – Jussi Oksa Takon Soutajat 45:11, Pentti Soini – Pekka Lensu kesk., Esa Räsänen – Juha Hänninen Takon Soutajat kesk.

NPYL: 1) Katri Kynkäänniemi – Eeva-Riikka Tonteri Keravan Urheilijat 51:14, 2) Tuija Kajamäki – Kirsi-Maria Pänttönen Takon Soutajat 52:08, 3) Mervi Varheenmaa – Eveliina Mellin Nokian Veneilijät 54:54

NP40: 1) Pirjo Mäki-Karvia – Päivi Haapaniemi-Kokko Ikaalisten Soutajat 48:34, 2) Maria Viitahalme – Marika Kallio Ikaalisten Soutajat 51:05, 3) Pirjo Maula – Piia Auranen Keravan Urheilijat 51:46

SP40: 1) Sanna Piili – Rauno Kuokkanen Mikkelin Soutajat 48:12, 2) Elisa Aunola – Seppo Rellman Keravan Urheilijat 48:18, 3) Taina Taskinen – Heikki Joskitt SU-41 48:35

SP50: 1) Anu Takala – Mika Sistonen Kouvolan Soutajat 46:40, 2) Tarita Vähä-Vahe – Jukka Haikonen Keravan Urheilijat 48:27, 3) Marja Liedes-Kauppila – Timo Kauppila Pakilan Veto 51:27

SP60: 1) Ritva Reponen – Matti Reponen Keravan Urheilijat 52:31, 2) Liisa Tunnela – Jouko Immonen Forssan Salama 53:53