Säpinää, sekuntikamppailuita ja suuria tunteita FIRCissä

Lauantaina 9.2. järjestettiin Helsingin Urheilutalolla kotimaisen sisäsoutukauden avaava FIRC (Endurance Fanatics Weekend), jossa matkana oli piinaava 2000 metriä, jonka aikana ehtii käydä mielessään monenlaisia ajatuksia, suorituksen edetessä täydellisestä uupumuksesta uuteen nousuun. Yksilökisojen lisäksi soudettiin myös joukkuekisat, nuorilla joukkue muodostui kahdesta soutajasta, aikuisten sarjoissa joukkueessa oli neljä soutajaa. Keravan Urheilijoilta kisaan osallistui joukkue, jossa oli sopivasti ensikertalaisten innokkuutta ja konkarien kokemusta. Tapahtuman osallistujamäärä oli ennakkoonkin nähden hieman edellisvuotta pienempi ja lähdöissäkin jäi muutamia veneitä lähtötelineisiin. Tapahtuman kehittämiselle on siis sijaa, jotta osallistujamäärät saadaan nousemaan. Myös KeU:n joukkue kärsi viimehetken poisjäänneistä sairastumisten vuoksi, kun taas osa soutajista ehti juuri ja juuri toipumaan alkuvuoden sairasteluista mukaan kisaan.

Keravaisten kisa alkoi vahvasti päivän kolmannessa lähdössä, jossa viidessä eri sarjassa kilpaili samanaikaisesti seitsemän keravalaista naista. Mestaruuteen N70-sarjassa souti Meeri Vaakanainen. Meeri jäi vain kaksi kymmenystä vuosi sitten soutamastaan Suomen ennätyksestä. N60-sarjassa Ritva Reponen sijoittui hopealle. N50-sarjassa Pirjo Maula kävi tiukkaa kamppailua kärkisijasta, mutta joutui hieman taipumaan sarjan voittajalle, sijoittuen hopealle, kuten teki myös Kristina Björknäs N40 kevyessä sarjassa. N40-sarjassa soudettiin lähdön kovinta vauhtia ja vaikka lähtö oli tasainen, karkasi Mikkelin Soutajien Sanna Piili ylivoimaiseen voittoon. Kisojen ensikertalainen Eeva-Riikka Kukkola haastoi kärkikaksikkoa tiukasti ja sijoittui kisassa kolmanneksi. Eeva-Riikka matkusti Helsinkiin kisaa varten Oulusta ja takaisin palasi reissuun tyytyväinen, intoa uhkuva nainen. Eeva-Riikan takana muut keravalaiset kävivät tiukkaa keskinäistä sijoitusten selvittelyä; Piia Auranen sijoittui sarjassa neljänneksi ja Tarita Vähä-Vahe viidenneksi.

Neljännessä lähdössä kilpailivat viisikymppiset miehet. M50 kevyessä sarjassa kärkikolmikko souti tasaisena ryhmänä, loppukirissä Oulun Tarmon Markku Henriksson veti pidemmän korren voittaen sarjansa ja Pentti Soini sijoittui hyvällä loppukirillä toiseksi. M50-sarjassa muutaman vuoden tauon kotimaisilta sisäsoutuareenoilta pitänyt ja edelleen miesten avoimen sarjan Suomen ennätystä hallussaan pitävä Klaus Geiger  otti voiton. Myös M50-sarjassa keravalaisilla oli tiukka jäsentenvälinen kisa ja maaliin miehet saapuivat järjestyksessä Juha Karttunen (5.), Tero Mononen (6.), Kyösti Ryhänen (7.) ja Petri Juuti (8.). KeUn hyvä mitalivire jatkui myös M70 kevyessä sarjassa, jossa Jorma Lehtinen kiri voittoon ja Johannes Vaakanainen sijoittui pronssille. M60 kevyessä sarjassa Jouko Tyrkäs sijoittui pronssille, samaten Matti Reponen M60-sarjassa. Jukka Haikonen sijoittui seitsemänneksi M40-sarjassa. Miesten avoimessa sarjassa Eetu Luoma sijoittui kymmenenneksi, ollen kuitenkin nopein keravalaismies. Aleksi Pennan sijoitus samassa sarjassa oli 11.

Nuoria soutajia KeUlta oli mukana tällä kertaa kaksi naista U18 sarjassa. Yksilökilpailussa Vilma Ruohonen souti sarjan voittoon ja Salla Haikonen sijoittui kuudenneksi. Nuoret naiset urakoivat lisää vain hieman myöhemmin U18 -sarjan parikilpailussa. Parikisa olikin varsinainen jännitysnäytelmä ja sarjassa soutaneet kolme joukkuetta olivat hyvin tiiviissä tuntumassa toisiinsa nähden. Nesteen Soutajat, KeU ja Hämeenlinnan soutajat etenivät rintarinnan. Loppumatkasta jaloissa alkoi jo tuntua, mutta yleisön kannustus siivitti Sallan ja Wilman hienoon loppukiriin ja tuloksena oli parikisan toinen sija Nesteen Soutajien jälkeen. Nuorison suoritus oli oikein mainio huomioiden, että molemmilla soutu-ura on vielä kovin alkuvaiheessa ja taakse jäi pidempään harrastuksen parissa ollut joukkue. Palkintojen jaossa tytöiltä irtosikin helpottunut hymy kruunaten onnistuneen suorituksen.

Naisten joukkuekisassa laitettiin viimeisetkin voimanrippeet peliin. KeUn jo aamulla yksilökisoissa soutanut nelikko Piia Auranen, Pirjo Maula, Tarita Vähä-Vahe ja Eeva-Riikka Kukkola saivat lähtöviivalla vastaansa tuoreella miehistöllä kisanneet Ikaalisten Soutajat sekä Pargas Roddklubbin. Ikaalisten Soutajat karkasi heti alkumatkasta, KeU oli koko matkan hieman altavastaajana ja muutaman metrin paraislaisia perässä. KeUlainen raivoisa kannustus ja naisten loppukiri ei tällä kertaa aivan riittänyt ohitukseen, vaan tyytyminen oli himmeimpään mitalisijoitukseen, vain 0,9 sekuntia Pargas Roddklubbille hävinneenä .

Illan viimeisessä soutulähdössä viivalle asettui vielä miesten joukkue (Aleksi Penna, Eetu Luoma, Jukka Haikonen ja Pentti Soini). Miesten kisassa Nesteen soutajat vei voiton hienolla alle kolmen minuutin ajalla, KeUn miehet sijoittuivat neljänneksi.

Kisapäivänä tehtailtiin kolme uutta Suomen ennätystä. Nesteen Soutajien Kasper Hirvilampi teki miesten kevyessä luokassa uuden Suomen ennätyksen 6.11,9 parantaen aiempaa ennätystä reilulla sekunnilla. Alle 16-vuotiaiden poikien voittaja Savonlinnan Soudun Arttu Härkönen kellotti ikäluokan uuden SE:n 1000 metrillä aikaan 3.02,8. Naisten yli 70-vuotiaiden kevyessä luokassa Leila Björklund Espoon Soutajista souti niin ikään ennätysvauhtia, uusi SE kirjataan numeroin 9.48,0.

 

 

Tuloksia:

Naiset 50+
1. Seija Kontinen Mikkelin Soutajat SM 08:26,4
2. Pirjo Maula Keravan Urheilijat SM 08:31,2
3. Aila Salo Ikaalisten Soutajat SM 08:34,8

Naiset 50+ kevyt
1. Marja Liedes- Kauppila Pakilan Veto SM 08:34,5

Naiset 60+
1. Päivi Törmä Riihimäki SM 08:24,8
2. Ritva Reponen Keravan Urheilijat SM 08:58,7

Naiset 70+
1. Meeri Vaakanainen Keravan Urheilijat SM 08:56,1
2. Laila Hosia Espoon Soutajat SM 10:30,1

Naiset 70+, kevyt
1. Leila Björklund Espoon Soutajat SM 09:48,0 SE

Naiset 40+
1. Sanna Piili Mikkelin Soutajat SM 07:39,3
2. Ulla Yrjölä Kouvolan Soutajat SM 07:45,6
3. Eeva- Riikka Kukkola Keravan Urheilijat SM 08:03,4
4. Piia Auranen Keravan Urheilijat SM 08:06,3
5. Tarita Vähä-Vahe Keravan Urheilijat SM 08:10,0

Naiset 40+ kevyt
1. Anne Järvenpää Joutele SM 07:58,7
2. Kristina Björknäs Keravan Urheilijat SM 08:15,8

Miehet 50+ kevyt
1. Markku Henriksson Oulun Tarmo SM 06:50,9
2. Pentti Soini Keravan Urheilijat SM 06:53,6
3. Reijo Parkkinen Mikkelin Soutajat SM 06:56,9
4. Mikko Heikkilä Takon Soutajat SM 07:07,5

Miehet 50+
1. Klaus Geiger Takon Soutajat SM 06:42,5
2. Rauno Kuokkanen Mikkelin Soutajat SM 06:46,0
3. Antero Koskinen Pargas Roddklubb SM 06:55,8
4. Jyrki Alenius SM 06:56,0
5. Juha Karttunen Keravan Urheilijat SM 07:04,5
6. Tero Mononen Keravan Urheilijat SM 07:07,5
7. Kyösti Ryhänen Keravan Urheilijat SM 07:30,2
8. Petri Juuti Keravan Urheilijat SM 07:43,3

Miehet 70+ kevyt
1. Jorma Lehtinen Keravan Urheilijat SM 07:31,3
2. Juhani Sorasalmi Espoon Soutajat SM 07:47,8
3. Johannes Vaakanainen Keravan Urheilijat SM 07:49,9

Miehet 70+
1. Aimo Järvelä Evijärven urheilijat SM 07:39,9
2. Aimo Viholainen Forssan Salama SM 07:48,3
3. Veikko Louhevaara Syvä Köli SM 08:03,7
4. Pentti Havanka Virtain Urheilijat SM dns

Miehet 60+ kevyt
1. Heikki Heiskanen Kuusamo SM 07:22,1
2. Esko Hyyppä Lappajärven Veikot SM 07:26,2
3. Jouko Tyrkäs Keravan Urheilijat SM 07:41,3
4. Anthony Shaw Espoon Soutajat SM 07:56,9

Miehet 60+
1. Esa Nevalainen SM 07:00,0
2. Timo Reiman Euran Urheiltalo SM 07:03,1
3. Matti Reponen Keravan Urheilijat SM 07:06,8
4. Esko Hyyppä Lappajärven Veikot SM 07:26,2
5. Jussi Seppälä Mikkelin Soutajat SM 07:36,4
6. Martti Häkkinen SM 08:01,3

Miehet 40+ kevyt
1. Kyösti Muhonen Vuokatti Rowing SM 06:48,9
2. Jarkko Paajanen Joutele SM 06:55,5

Miehet 40+
1. Juha Tuhkasaari Hämeenlinnan Soutajat SM 06:08,9
2. Jani Mäkinen SM 06:21,7
3. Markku Jokisipilä Nesteen Soutajat SM 06:30,6
4. Matti Kurki Hollolan Urheilijat SM 06:40,5
5. Jussi Aapro Kouvolan Soutajat SM 06:45,6
6. Teemu Salonen SMARK SM 06:47,9
7. Jukka Haikonen Keravan Urheilijat SM 06:51,8

Naiset U18
1. Vilma Ruohonen Keravan Urheilijat SM 07:51,0
2. Maiju Kainlauri Lappeenrannan Soutajat SM 08:01,1
3. Stina Dewes Takon Soutajat SM 08:03,0
4. Vilma Kangasmäki Nesteen Soutajat SM 08:20,5
5. Lotta Nylund Nesteen Soutajat SM 08:30,9
6. Salla Haikonen Keravan Urheilijat SM 08:54,7

Naiset U23
1. Milla Kainlauri Lappeenrannan Soutajat SM 08:12,3

Naiset kevyt
1. Petra Tuomiranta Joutele SM 08:01,2

Naiset avoin
1. Eeva Karppinen Nesteen Soutajat SM 07:00,3
2. Tanja Jantunen Takon Soutajat SM 07:19,9
3. Amy Dickinson SMARK SM 07:21,7
4. Ada MacKeith SMARK SM 07:43,3

Miehet kevyt
1. Kasper Hirvilampi Nesteen Soutajat SM 06:11,9 SE
2. Juho- Pekka Petäjäniemi Takon Soutajat SM 06:21,0
3. Joonas Petäjäniemi Takon Soutajat SM 06:28,2
4. Kim Berg SM 06:47,5
5. Evgeni Ermakov Joutele SM 07:26,9

Miehet avoin
1. Joel Naukkarinen Nesteen Soutajat SM 05:58,0
2. Olli- Pekka Karppinen Nesteen Soutajat SM 06:04,6
3. Theodor Kivistö SMARK SM 06:04,8
4. Joonas Jousimo Turun Soutajat SM 06:07,5
5. Mikko Salmela Nesteen Soutajat SM 06:08,4
6. Antton Helmi Turun Soutajat SM 06:20,7
7. Antti Koiranen Takon Soutajat SM 06:27,8
8. Ilmari Kesti SM 06:28,0
9. Pekka Lensu Forecross Järvenpää FIRC 06:33,7
10. Eetu Luoma Keravan Urheilijat SM 06:34,4
11. Aleksi Penna Keravan Urheilijat SM 06:42,8

Parikisa Naiset U18, 1000m
1. Nesteen Soutajat (Vilma Kangasmäki/Lotta Nylund) SM 04:04,0
2. Keravan Urheilijat (Vilma Ruohonen/Salla Haikonen) SM 04:07,5
3. Hämeenlinnan Soutajat (Kaisa Nevalainen/Matilda Vanamo) SM 04:10,0

Parikisa Naiset U23, 1000m
1. Lappeenrannan Soutajat (Milla Kainlauri/Maiju Kainlauri) SM 03:51,7

Joukkuekisa Sekari
1. Nesteen Soutajat (Joel Naukkarinen/Olli- Pekka Karppinen/Emilia Palomäki/Vilma Kangasmäki) 03:18,6
2 SMARK (Amy Dickinson/Ada MacKeith/Teemu Salonen/Theodor Kivistö) 03:21,9
3. Mikkelin Soutajat (Sanna Piili/Anni Pölhö/Reijo Parkkinen/Rauno Kuokkanen) 03:33,0
4. Joutele (Anne Järvenpää/Petra Tuomiranta/Jarkko Paajanen/Teijo Rautio) 03:35,7

Joukkuekisa Naiset
1. Ikaalisten Soutajat (Pirjo Mäki-Karvia/Päivi Haapaniemi-Kokko/Taina Vuorinen/Marika Kallio) 03:42,0
2. Pargas Roddklubb (Christina Lindström/Lillemor Johansson/Freja Westerlund- Khory/Linda- Marie Slottet) 03:59,2
3. Keravan Urheilijat (Piia Auranen/Pirjo Maula/Tarita Vähä- Vahe/Eeva-Riikka Kukkola) 04:00,1

Joukkuekisa Miehet
1. Nesteen Soutajat (Joel Naukkarinen/Olli- Pekka Karppinen/Markku Jokisipilä/Mikko Salmela) 02:59,6
2. Takon Soutajat (Juho- Pekka Petäjäniemi/Antti Koiranen/Klaus Geiger/Joonas Petäjäniemi) 03:05,2
3. Hämeenlinnan Soutajat (Marko Anttila/Joonas Rokkanen/Samuli Seppälä/Krzysztof Adamowicz) 03:11,5
4. Keravan Urheilijat (Jukka Haikonen/Eetu Luoma/Aleksi Penna/Pentti Soini) 03:15,9
5. Pargas Roddklubb (Benjamin Lindholm/Harri Otstavel/Kent Bergman/Kalle Karlsson) 03:21,6