Sisäsoudun SM-kisakausi 2021 käynnistyy 2000 metrin virtuaalikisalla

Sisäsoudun kauden ensimmäisistä Suomen mestaruuksista kilpaillaan lauantaina 6.2. Koronapandemia pakotti jo viime vuonna sisäsoutajat uuden eteen ja erilaisista virtuaalikisaratkaisuista saatiinkin hyvää kokemusta. Vaikka moni saattaakin hieman karsastaa teknisiä vaatimuksia, näyttäisi se kuitenkin houkuttelevan, pienen alkujännituksen jälkeen, kilpailijoita mukaan entiseen malliin tai jopa muutamaa edellisvuotta enemmän. Kilpailemisen helppous varmasti puhuttelee, sillä kilpailuun voi osallistua vaikka omasta olohuoneestaan, kunhan on käytettävissä Concept2 -soutulaite (PM3, -4, tai -5 -monitorilla), tietokone, soutulaitteen ja tietokoneen yhdistävä kaapeli sekä kohtalainen internet-yhteys. Ei siis tarvitse matkustaa pahimmillaan satojen kilometrien päähän alle 10 minuutin nautinnon vuoksi. Hollantilaisen Time Teamin järjestelmällä kisatuntuma vastaa lähes täysin urheiluhallien massatapahtumaa, ainoastaan villinä kannustava yleisö puuttuu, mutta tekniikalla sekin on hoidettavissa. Järjestelmä onkin oikein toimiva lyhyemmillä matkoilla, tulokset on nähtävissä välittömästä suorituksen jälkeen, katsojatkin voivat netin välityksellä seurata kisaa, vaikka eivät rajoitusten takia kisapaikalle pääsisikään ja suoritusta voi analysoida jälkikäteen. Suomessa sisäsoutukisoissa ei ole vielä kokeiltu esim. Youtuben kautta lähetettävää reaaliaikaista selostusta ja seurantaa, mutta esimerkiksi BRIC2020 ja Alfarace 2021 osoitti, että se tuo oman mausteensa tapahtumaan.

Lauantaina nuorilla, alle 23-vuotiailla, on matkana iästä riippuen 500 m, 1000 m tai 2000 metriä sekä parikisana 500 m tai 1000 m. Aikuisilla matkana on 2000 m sekä neljän hengen joukkuekisa 1000 m. Tämän vuoden ensimmäisille kisamatkoille on ilmoittautunut lähes ennätysmäärä soutajia, yksilömatkoille kilpailijoita on ilmoittautunut n. 150. Ilmoittautuneiden lukumäärä mahtuu kärkikolmikkoon viimeisten vuosien osallistujamäärissä.  Eniten soutajia on 40+ ja 50+ -vuotiaiden sarjoissa. Nuoria voisi aina olla enemmän kasvamassa lajiin mukaan, tässä kisassa juniorisarjoihin on ilmoittautunut 35 soutajaa. Myös joukkuekisat ovat tänä vuonna suuressa suosiossa ja siihen onkin ilmoittautunut 22 joukkuetta, monilta seuroilta on mukana useampiakin joukkueita. Lisäksi nuorten parikisassa on 7 paria.

Keravan Urheilijoilta kisassa on mukana 22 urheilijaa yksilösarjoissa sekä kaksi sekarijoukkuetta. Tämä tarkoittaa sitä, että seurattavaa riittää jälleen lähes joka lähtöön ja koko päiväksi. Viikonloppuna on viimeinen mahdollisuus tehdä karsintasuoritus sisäsoudun maailmanmestaruuskilpailuihin, joten SM-kisassa on näin hieman extrapotkua ja odotettavissa on taatusti loppuun asti vietyjä suorituksia.

Onnea ja menestystä kaikille kilpailijoille!

Keravan Urheilijoiden lähtöajat ovat seuraavat:

500 m
11:00 P12 Luukas Koivisto

2000 m
11:40 M23Kevyt Antton Koivisto
12:00 N40 Ilona Köckritz-Perkiö, Piia Auranen, Piia Autonen-Laakso; N40Kevyt Eeva-Riikka Tonteri
12:40 N50 Tarita Vähä-Vahe; N60Kevyt Ritva Reponen; N70 Meeri Vaakanainen
13:40 Naiset Sonja Peltola; NKevyt Outi Lappi

13:00 M50 Petri Juuti, Juha Karttunen, Jussi Koponen; M50Kevyt Pentti Soini
13:20 M60 Matti Reponen; M60Kevyt Pasi Peltonen; M70Kevyt Juhani Joutsenniemi, Jorma Lehtinen, Jouko Tyrkäs
14:00 Miehet Mika Sairanen; MKevyt Pekka Lensu

15:40 Sekajoukkue Ilona Köckritz-Perkiö, Sonja Peltola, Jukka Haikonen, Mika Sairanen; Sekajoukkue Kevyt Outi Lappi, Eeva-Riikka Tonteri, Pekka Lensu, Pentti Soini

Kaikki lähtölistat ja lähtöajat löytyvät osoitteesta: https://regatta.time-team.nl/firc/2021/

Kilpailun etenemistä voi seurata osoitteessa: https://regatta.time-team.nl/firc/2021/live.php