Taivalkosken Hopeasompa-loppukilpailuista palkintosijoja KeUn hiihtäjille

Nuorten hiihtäjien valtakunnallinen Hopeasompa-loppukilpailu päästiin viimein kilpailemaan Taivalkoskella 18.-20.3. Alunperin kilpailut piti hiihtää Pohjois-Pohjanmaalla jo vuonna 2020, mutta Korona-pandemia ensin perui ja sitten siirsi kilpailuja. Tämän vuoden kilpailut olivat samalla 50-vuotisjuhlakilpailut, joka kuvastaa hyvin perinteikkään kilpailun arvoa maastohiihdossa.

Kilpailut olivat kolmipäiväiset ja ensimmäisenä kilpailupäivänä hiihdettiin ensimmäistä kertaa 14 ja 16 vuotiaiden sarjoissa XCX-suksicrossikilpailu, joka korvasi sprinttimatkan. Lauantaina hiihdettiin normaalimatkan väliaikalähtökilpailu vapaalla sarjoissa 13,14,15 ja 16 vuotiaat. Lisäksi sunnuntaina kolmen osuuden viestihiihto perinteisellä hiihtotavalla sarjoissa 14 ja 16 vuotta.

Keravan Urheilijoilla oli tänä vuonna neljän hengen joukkue edustamassa seuraa. Joukkue Paulus ja Eelis Immonen sekä Antti Kirves ja Julius Knapas saavuttivat kilpailuissa useamman palkintosijan ja ylsivät kauden pääkilpailuissa hyviin sijoituksiin. Seurojen välisessä pistekilpailussa KeU oli sijalla 25, kun urheilijoita oli mukana yhteensä 153 eri seurasta.

XCX-suksicrossi kilpailuissa Antti Kirves oli M14 sarjan karsinnoissa kuudes ja voitti oman alkueränsä näytöstyyliin. Matka katkesi kuitenkin välierävaiheessa. Antin loppusijoitus 11. Paulus Immonen oli kilpailussa sijalla 35, Eelis Immonen sijalla 43 ja Julius Knapas sijalla 92.

Normaalimatkan kilpailuissa KeUlaisista parhaaseen sijoitukseen ylsi M13 sarjan kolmen kilometrin matkalla Paulus Immonen, joka sijoittui tiukassa kilpailuissa sijalle yhdeksän jääden kärkeen ainoastaan 17 sekuntia. Samassa sarjassa Eelis Immonen oli sijalla 20 yltäen myös palkittavien joukkoon. M14 sarjan viiden kilometrin kilpailuissa Antti Kirves ylsi tuloksissa kymmenenneksi ja Julius Knapas oli 61.

Viestikilpailuun KeU osallistui M14 sarjan joukkueella Paulus Immonen, Eelis Immonen ja Antti Kirves. Ensimmäisessä vaihdossa joukkue oli sijalla seitsemän ja ankkuriosuudelle lähdettäessä sijalla yhdeksän noin 32 sekuntia mitalisijojen takana. Viimeisellä osuudella Antti Kirves ohitti neljä edellä hiihtävää ja kamppaili vielä maalisuoralla pronssimitalista, joka jäi ainoastaan 0,1 sekunnin päähän.

Hopeasompa kilpailuissa palkittavia urheilijoita on XCX kilpailuissa 30 parasta, normaalimatkalla 20 parasta ja viestissä 10 parasta joukkuetta. Yhteensä KeUn neljän hengen joukkue saavutti neljä palkintosijaa, joista kolme TO10 sijoituksia.

 

Kilpailun tulokset