Flying Finns-junnumaastoista joukkuekultaa T12 tyttötriolle!

Tänään lauantaina (6.5.) Vierumäellä juostiin Flying Finns–junnumaastot. Käytännössä tämä kilpailu vastaa nuorten SM-kilpailuita
ja tämän kilpailun yhteydessä juostaankin aikuisten SM-kilpailut sekä
lauantai- että sunnuntai-päivänä. Maastokilpailun reitti kiersi
Vierumäen golfkenttää ja reitillä oli mm. heinäpaalista rakennettuja
esteitä sekä  hiekkahautoja.

Keravan Urheilijoista paikalla oli kahdeksan innokasta juoksijaa.
Urheilijamme pärjäsivät näissä kilpailuissa hyvin ja mm. Elle Ceder
juoksi 11-vuotiaiden sarjassa viidenneksi ja  Samuli Saarikoski
9-vuotiaissa pojissa neljänneksi. 12-vuotiaiden tyttöjen
joukkuekilpailussa tasainen tyttötriomme (Sini-Minea Saarikoski, Elsa
Rönkkö ja Pihla Väisänen) juoksi ensimmäiseksi ennen JKU:n joukkuetta.
Keravan Urheilijoita edustivat myös Veeti Savolainen (12-vuotiaiden
poikien 10.) sekä Emil Jacobsson  (13-vuotiaiden poikien 10.).
Aikuisurheilijoistamme Sandra Riihola juoksi jo aiemmin päivällä
hienosti pronssille SAUL:in SM-maastoissa.

Vaikkei nämä maastokilpailut vastanneetkaan nuorten kohdalla virallisia
SM-kilpailuita, voi Vierumäen kilpailua pitää SM-kilpailun arvoisena.
Siksi tämä päivä antoi viitettä siitä, mihin nuoremme kykenevät ja
mikä on heidän tasonsa koko maamme tasossa piirin kilpailuiden
jälkeen. Vuosien hieno työ kantoikin tänä lauantaina hedelmää ja antaa
lupauksia tuleville vuosille. Tästä pitkäjänteisestä työstä onkin
annettava kiitosta Jorma Hyttiselle, Petteri Nousiaiselle sekä muille,
jotka ovat tehneet pitkäjänteistä työtä nuortemme kanssa.

Kuvat ja teksti Antti Rönkkö