Kilpailuohjeet

Suunnistava Uusimaa ry:n ja Päijät-Häme Suunnistus ry:n avoin AM-pitkä ja -viesti 19.-20.6.2021

Julkaisun jälkeen tehnyt muutokset korostetaan kursiivilla.

Turvallisuusohjeet

  • Jos itsellä tai läheisillä on hengitystieoireita tai vastaavia, ei saa saapua kilpailukeskukseen.
  • Kilpailukeskuksessa ei ole tulostauluja eikä muksulaa. Järjestäjä ei ole järjestänyt pesupaikkaa.
  • Kahvio on takeaway-tyyppinen.
  • Tarvittava tieto (mm. kilpailuohjeet ja online-tulokset) löytyvät kilpailun www-sivuilta.
  • Desinfiointiainetta on lähdössä ja maalissa ennen kilpailukortin nollausta, kahviossa, infossa sekä käymälöissä. Ennen leimantarkastusta kilpailijan tulee desinfioida kädet ja pukea järjestäjän tarjoama maski.
  • Pidetään turvavälit kilpailukeskuksessakin!
  • Auringonsuojaksi suositellaan seuratelttojen sijasta henkilökohtaisia aurinkovarjoja. Sadetta ei ole näillä näkymin luvassa 

Kilpailusäännöt

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä, alueiden AM-ohjeita, viranomaisten ja SSL:n voimassa olevia ohjeita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi sekä järjestäjän antamia ohjeita.

Kilpailun toimihenkilöt

Kilpailun johtaja Pertti Syrjälä 0407443805

Ratamestariryhmän johtaja Harry Perälä

Valvoja Erkki Kivistö, Pihkan

Viestintä Hanna Riihinen, hanna.riihinen@gmail.com           

Tulospalvelu Juhani Juutilainen, Reino Ruotsalainen

Info Mia Hakuli

Ensiapu Hetti Kirves, Timo Sirola

Tuomarineuvosto pj. Jussi Borgenström HyRa, Pekka Väisänen HS ja Hanna Vehkamäki Pihkaniskat

Kilpailukeskus

Kilpailukeskus sijaitsee pellolla, osoite Stenkullantie 13, Sipoo.

Kilpailukeskuksessa on kahvio ja grilli sekä Suunnistajan Kaupan ja Pekka Sportin myyntipisteet.

Ei muksulaa. 

Kisakeskuksessa ei ole yleistä vesipistettä.

Opastus, pysäköinti ja poistuminen

Opastus on osoitteesta Jokivarrentie 371, Sipoo. Pysäköinti on kilpailukeskuksen yhteydessä peltoalueella. Ajo kilpailukeskukseen ja sieltä pois tapahtuu saman tien kautta, noudata varovaisuutta ja toimitsijoiden ohjeita. Opastus on paikoillaan 19.6. klo 8.00 alkaen.

Pysäköintimaksu on 5 euroa/auto/kilpailupäivä.

Seurabussit ja matkailuautot eivät voi parkkeerata kilpailukeskuksen yhteydessä olevalle peltoparkkipaikalle, eikä kääntöpaikkamahdollisuutta ole, joten emme suosittele kilpailijoiden jättämistä kilpailukeskukseen. Bussiparkista on noin 2 km kilpailukeskukseen. Olkaa yhteydessä ennakkoon kenttäpäällikkö Unto Tanttuun 0400 461526.

Info

Info on kilpailukeskuksessa. Kilpailukeskuksen info avautuu kisapäivinä klo 9.00.

Palvelee mm. seuraavissa asioissa: 

  • Pysäköintimaksun lunastus, 5 €/pv
  • Emit-korttien vuokraus, 5 €/pv, palauttamattomasta järjestäjillä on oikeus periä 80 €
  • Emit-numeron vaihtaminen, ellei oma emit-numero vastaa lähtöluettelossa olevaa, muutosmaksu 2 €
  • Viestin juoksujärjestyksen muutos sunnuntaina 5 e.

Infossa maksuvälineinä käteinen (tasaraha), pankkikortti ja Mobilepay (13545 Keravan Urheilijat ry Suunnistus).

Rastit

Rasteilla on rastiliput ja Emit-leimasimet. Mallirasti on nähtävillä kilpailukeskuksessa opaspaalun läheisyydessä. Suosittelemme tarkastamaan mallirastilla Emit-kortin toimivuuden.

Leimaus

Kaikissa sarjoissa käytetään emit-leimausta. Opaspaalun luona on emit-kortin tarkistusleimasin. 

Kilpailija vastaa itse siitä, että on ilmoittanut oikean Emit-numeron. 

Emit-tarkistusliuskoja on henkilökohtaisessa kilpailussa la 19.6. lähdöissä ja viestissä su 20.6. kilpailukeskuksessa.

Kilpailunumerot

Henkilökohtaisessa kilpailussa kilpailunumerot käytössä vain sarjoissa D21 ja H21. 

Viestissä kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroita. 

Kilpailunumerot ovat saatavilla kilpailukeskuksessa infon läheisyydestä. Omat hakaneulat.

Tulospalvelu

Kilpailun aikana on mahdollista seurata online-tuloksia. Linkki online-tuloksiin löytyy KeUn sivuilta. Kilpailukeskuksessa ei ole tulostaulua.

Ensiapu ja pelastussuunnitelma

Ensiapu sijaitsee kilpailukeskuksessa. Pelastussuunnitelma on kilpailukeskuksessa ja kilpailun sivuilla osoitteessa https://keravanurheilijat.fi/suunnistus/avoin-am-pitka-ja-am-viesti-2021/ .

Löytötavarat

Kisan jälkeen löytötavaroita voi tiedustella hanna.riihinen@gmail.com

Henkilökohtainen AM-pitkä la 19.6.2021

Kartta

Tulostekartta, käyräväli 5 m, päivitetty 2021, ISOM2017, Tommi Hakuli

Mittakaava:

1:15 000 sarjoilla H/D 21, H/D 20, H/D 18, H/D 16, H/D 15

1:10 000 sarjoilla H/D 35-45, H/D 14, H/D 13

1:7 500 sarjoilla H/D 50-85, H/D 12, H/D 11TR, H/D 10RR, H/D 8RR.

Kartan koko on A3, A4 tai A5. Kartat ovat muovikotelossa.

Karttoja ei kerätä pois maalissa. Kilpailukartan näyttäminen lähtevälle suunnistajalle on kielletty.

Rastinmääritteet

Rastimääritteet ovat kartassa. Irralliset rastimääritteet sekä Emit-tarkistuslipukkeet ovat saatavissa lähdössä, ei kiinnitystarvikkeita.

Lähdöt

Etäisyydet lähtöihin:

  •  Lähtö 1   1,5 km
  •  Lähtö 2   0,5 km

Ensimmäinen lähtö klo 11.00. 

Lähtöön 1 kuljetaan pääosin yleisillä kulkuväylillä. Varo kilpailun sisäänajoliikennettä ja kevyen liikenteen väylällä erityisesti vauhdikkaita pyöräilijöitä.

Kielletyt alueet

Kilpailualueella on erilaisia kiellettyjä alueita. 

Sarjat H21, H20, H18, H16, H45 ja H50 ylittävät ison peltoalueen. Peltoalue on kiellettyä aluetta. Karttaan on merkitty kohta, josta pääsee ylittämään pellon. Ylityspaikka on nauhoitettu punakeltaisella nauhalla.

Kilpailukeskuksen lähimaastosta löytyy pienempiä kiellettyjä alueita. Karttaan merkityt kielletyt alueet ovat laajentuneet vielä viime päivinä, jonka takia muutokset eivät näy kilpailukartoissa. Tarkista viimeisimmät muutokset lähtöpaikalla mallikartasta. Muutokset eivät ole merkittäviä, eivätkä vaikuta olennaisesti reitinvalintoihin. Kielletyt alueet on nauhoitettu punavalkoisella nauhalla.  

Toiminta lähtöpaikalla sarjat H/D8RR-H/D14

4 minuuttia: Kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan.

3 minuuttia: Kilpailija nollaa Emit-korttinsa.

2 minuuttia: RR- ja TR-suunnistaja saa kartan ja häntä opastetaan. H/D12-14 mallikartta nähtävillä.

1 minuuttia: RR- ja TR-suunnistaja saa tutkia karttaa ja rataa, toimitsija opastaa tarvittaessa. H/D12 ja sitä vanhemmat saavat ottaa kartan.

Myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat lähdön henkilöstölle, jotka tarkistavat kilpailijan tiedot ja nollaavat Emit-kilpailukortin sekä antavat lähtöluvan.

Toiminta lähtöpaikalla muut sarjat

4 minuuttia ennen lähtöä: Kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan.

3 minuuttia ennen lähtöä: Emit-kilpailukortin nollaus.

2 minuuttia ennen lähtöä: Nähtävillä on mallikartta.

1 minuutti ennen lähtöä: Kilpailijat siirtyvät oman kartan viereen. Kartan saa ottaa vasta lähtöhetkellä. Kilpailija vastaa oikean kartan ottamisesta oikeasta ämpäristä. Ämpäriin on merkitty sarjan tunnus.

Myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat lähdön henkilöstölle, jotka tarkistavat kilpailijan tiedot ja nollaavat Emit-kilpailukortin sekä antavat lähtöluvan.

RR/TR-viitoitus

Reitti on merkitty maastoon valkoisella yhtenäisellä muovinauhalla eli siimarilla.

Viimeinen rasti

Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin. Viimeinen rasti on yhteinen kilpailun kaikkien sarjojen kanssa.

Maalin sulkeutuminen

Maali suljetaan klo 15.30.

Juoma

Pitkän matkan kilpailussa sarjojen D21, H21, H35 ja H40 reitin varrella on juomapiste. Ennustetun helteen vuoksi on lähdön 1 sarjojen reitille järjestetty juomapiste. Käyttäessäsi omia energiapatukoita tmv. älä heitä kääreitä maastoon.

Maaliin saapuvalle kilpailijalle on tarjolla vettä. 

Keskeyttäneet

Keskeyttäneet ilmoittautuvat tulospalveluun kilpailukeskuksessa.

Palkinnot

Henkilökohtaisen kilpailun AM-mitalit saa hakea seuroittain infosta sunnuntaina.

 

AM-viesti su 20.6.2021

HUOM. H/D 11-14 -sarjat suunnistetaan kansallisena kilpailuna. Uudenmaan alueen ja Päijät-Hämeen viestin aluemestaruudet ratkotaan erikseen alueiden Kompassi-kisoissa. H11-14 sarjaan voi osallistua myös sekajoukkueella. 

Kartta

Tulostekartta, käyräväli 5 m, päivitetty 2021, ISOM2017, Tommi Hakuli.

Mittakaava:

1:7 500 sarjoilla H/D 50-75, H/D 11-14

1:10 000 muut sarjat

Kartan koko on A4 tai A3. Kartat ovat muovikotelossa.

Kartat kerätään pois vaihdossa. Karttoja ei palauteta, vaan ne voi tulostaa kilpailun jälkeen nettisivuilla olevasta linkistä. 

Rastinmääritteet

Rastimääritteet on painettu karttaan.

Lähtö

Sarjakohtaiset lähdöt porrastetusti kilpailukeskuksesta:

  •  11.00  D45, D70, H21, H45, H55, H16
  •  11.10  D21, D35, D50, D18, H35, H70
  •  11.20  D55, D16, H50, H75, H20, H18, H11-14
  •  11.30  D60, D75, D20, D11-14, H60

Joukkueet ryhmittyvät lähtöön portaittain oheisen kaavion mukaisesti: Viestin lähtö

Lähdöstä ja vaihdosta viitoitus K-pisteelle, matka noin 350 m.

Reitti lähdöstä/vaihdosta K-pisteelle on paikoin kapea, ota varovaisesti.

Erityisohje HD11-14-sarja

Jokaisella osuudella rastiväli 4-5 kuljetaan asutuksen läpi. Sen takia rastivälin alkuosa on viitoitettu punaisella nauhalla.

Juoksujärjestykset

Viestijoukkueiden juoksujärjestykset ja Emit-korttien numerotiedot on ilmoitettava IRMA-palvelussa lauantaina 19.6. klo 16.00 mennessä. Viestin juoksujärjestyksen muutos sunnuntaina 5 e.

Vaihto

Vaihtoalueen sisäänpääsyn portilla on Emit-kortin nollaus. Mallikartat ovat vaihtoalueella. Vaihtoaan odottavien kilpailijoiden tulee K-pisteelle johtavan viitoituksen varrella antaa tilaa maastoon lähteville kilpailijoille.

Vaihtoon saapuvan kilpailijan vaihtoaika saadaan vaihtoleimauksesta maalin kohdalla. Kilpailija luovuttaa kartan toimitsijalle ja ottaa joukkueen kartan karttatelineeltä sekä luovuttaa kartan vaihtopuomilla seuraavan osuuden juoksijalle. Kilpailija vastaa oikean kartan ottamisesta. Väärällä kartalla maastoon eteneminen johtaa joukkueen hylkäämiseen. Jos joukkueen seuraavan osuuden kilpailijan karttaa ei ole karttatelineessä, ilmoittaa vaihtoon saapuva kilpailija siitä vaihdon toimitsijalle, ja kilpailijalle annetaan varakartta. Menetettyä aikaa ei hyvitetä kilpailussa. Vaihdon jälkeen kilpailija siirtyy leimantarkastukseen. Epäselvät tapaukset selvitetään itkumuurilla.

Uusintalähtö

Viestinomainen vaihto suljetaan klo 14.00. Vaihtoon saapumattomille joukkueille järjestetään uusintalähtö klo 14.10.

Maali

Maaliviivalla suoritetaan vaihto-/maalileimaus. Joukkueiden sijoituksen ratkaisee maalituomari. Maaliviiva on noin 5 metriä ennen maalileimausta. Maaliviiva on merkitty viivalla maahan. Maalileimaus suoritetaan välittömästi maaliviivan ylittämisen jälkeen. Maali suljetaan klo 15.30.

Palkinnot

Viestin AM-mitalit saa hakea joukkueittain infosta sunnuntaina kilpailun ratkettua. H11-14 ja D11-14 viestissä voittajajoukkueet palkitaan.

 

Onnea metsään!!

Keravan Urheilijat ry