Jorma Hyttinen palkittu Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa

Keravan kaupunki on palkinnut 6.12.2017 itsenäisyyspäivän juhlassaan pitkäaikaisen seuratoimijamme ja valmentajamme Jorma Hyttisen. Lämpimät onnittelut Jomi!

Palkitsemisen perustelut:

Jorma Hyttisen ansiot liikkujana liittyvät pitkään, yli 50 vuotta kestäneeseen valmennustyöhön ja aktiiviseen urheilujärjestötoimintaan sekä paikallisella että kansallisella tasolla.

Hyttinen on toiminut yli 50 vuotta valmentajana Keravan Urheilijoissa. Hän on urallaan valmentanut 70 – 80 SM-mitalistiurheilijaa. Hyttisen urheilijoiden saavutuksena on noin 250 SM-mitalia.

HYTTINEN ON OLLUT MONIEN KISOJEN KANTAVA VOIMA JA ALULLEPANIJA

Kilpailujärjestäjänä Hyttinen on tuonut Nappulamaastot -konseptin Keravalle 60-luvun lopulla. Nappulamaasto-juoksutapahtuman tarkoituksena on liikuttaa lapsia laajasti neljässä eri kaupunginosassa keväisin. Nappulamaastot ovat järjestetty joka vuosi perustamisestaan lähtien.

Koululaisten maastojuoksutapahtuma on järjestetty noin 17 kertaa Keravalla. Hyttinen on myös tuonut kaikkia ala- ja yläkouluja yhdistävän maastojuoksutapahtuman Keravalle.

Iso-Hollon juoksuja järjestettiin 90-luvulla Keravan kävelykadulla. Kyseinen juoksutapahtuma haluttiin tuoda keskusta-alueelle, koska tähän aikaan Keravalla ei ollut käytössä kunnollista yleisurheilukenttää. Iso-Hollon juoksuun osallistui Suomen huippumailereita ja kansainvälisiä juoksijoita. Hyttinen on myös ollut myös järjestämässä Keravalle kansainvälisiä Keskarin kisoja, joita järjestettiin 70-luvulla ja katsojia kisoihin saapui parhaimmillaan 20 000.

Jorma Hyttinen on pyrkinyt vaikuttamaan sitkeästi urheilua edistävään asioihin vuosien aikana Keravalla. Hän on vaikuttanut pitkään Keravan Urheilijoiden johtokunnassa ja on mm. vahvasti aikanaan vaikuttanut yleisurheilukentän tuloon Keravalle, joka valmistui vuonna 2004 Keravan Urheilupuistoon.
Hyttinen on valmentaja erittäin pidetty valmennettavien keskuudessa. Hän taitaa urheilijan motivoimisen taidon, oikeanlaiset harjoitusmetodit ja tekniikan opettamisen. Tämän osaamisen osoituksena ovat useat menestyksekkäät urheilijat. Jorma Hyttinen on vuosien aikana liikuttanut tuhansia keravalaisia.

Jorma Hyttinen toimii edelleen aktiivisesti Keravan Urheilijoiden yleisurheilussa valmentajana ja järjestää aktiivisesti kilpailuja.