Mikko Niskanen luotsaamaan lasten suunnistus- ja hiihtotoimintaa

Mikko Niskanen on aloittanut Keravan Urheilijoiden liikuntaluotsina osa-aikaisena työntekijänä. Niskasen pääasiallisena tehtävänä on lasten hiihto- ja suunnistuskoulujen organisointi, toteuttaminen sekä kehitystyöt, johon liittyy vahvasti myös kouluyhteistyö. Liikuntaluotsin palkkaus on osa OKM:n seuratukihanketta, jossa yhteistyöseurana toimii Tuusulan Voima-Veikot sekä SK-Uusi. Hankkeen työnimikkeenä toimii ”Lasten suunnistus- ja hiihtoharjoittelua yhteistyönä” ja lyhyesti kuvattuna tavoitteena on kehittää lajien ja seurojen yhteistyönä toimintamallia, jossa hiihto ja suunnistus toimivat sujuvasti ympärivuotisena harrastuksena – kilpailumielellä tai harrastuspohjalta. 

Mikko asuu Orimattilassa ja työskentelee osittain etänä sekä noin yhden kerran viikossa paikkakunnalla, jolloin hän osallistuu ruohonjuuri tason toimintaan eli Niskanen tulee näkymään vahvasti myös ”kentän laidalla”. Juuri kenttätyöskentelyn kokemus on yksi uuden liikuntaluotsin vahvuuksia. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus eri liikunta-alan tehtävistä Puolustusvoimissa sekä suunnistusvalmentajana eri seuroissa. Vahvan tapahtumajärjestäjä kokemuksen lisäksi myös hiihto kuuluu Niskasen harrastusvalikoimaan sekä hänellä on KeU-taustaa nuorena kilpasuunnistajana 80-luvulla.  

Liikuntaluotsin työskentelyä ohjaa KeUn ja TV-Vn yhteinen ohjausryhmä, joka on tunnistanut jo suunnitteluvaiheessa tärkeä opin urheiluseurojen palkkaushankkeista. Yksi osa-aikainen työntekijä ei korvaa sitä osaamista ja tekemistä, jota lajeissa ja seuroissa on tehty lasten harrastustoiminnan eteen vaan kuten hankkeen nimikin kertoo, niin kehittäminen vaatii yhteistyötä ja yhdessä tekemistä! 

Liikuntaluotsi ensimmäisenä työpäivänä tutustumassa lähimaastoihin